Tervetuloa tutustumaan Hoito-Hyppysiin
Valmistuin koulutetuksi hierojaksi Oulun Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksesta vuonna 2003.
Lastentarhanopettajaksi valmistuin vuonna 1984 Oulun Lastentarhan-opettajaopistosta ja minulla on pitkä kokemus lasten parissa työskentelystä, joten asiakkaaksi otan mielellään myös lapsia.
Shiatsuhoitoja olen tehnyt aluksi harrastuksena lastentarhanopettajan työn ohessa vuodesta 1999 lähtien käytyäni Salme Koskelon opissa. Intialaista pää- ja kasvohierontaa opiskelin kesällä 2004.
Kalevalaista jäsenkorjausta opiskelin Kalle Erkoman koulutuksessa keväästä 2006 kesään 2007.
Vuodesta 2008 lähtien olen tutustunut ääniterapiaan Michael Schirmerin kursseilla. Äänen, musiikin ja tanssin terapeuttinen käyttö kiinnostaa, joten opiskelu jatkuu. Ovathan laulu, musiikki ja tanssi aina olleet lähellä sydäntäni.
![]() |
|
